Säästä rahaa ruokamenoissa

Ruokakauppa saattaa olla yllättäväkin rahareikä, jos ei lainkaan suunnittele omia ruokamenojaan. Jokaisen on kuitenkin syötävä ja ruoka onkin yksi pakollinen menoerä esimerkiksi asumisen lisäksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siitä voisi säästää noudattamalla muutamia yksinkertaisia vinkkejä ja tietysti suunnittelemalla ennakkoon.

Suunnittele ostokset etukäteen

Tämä on melkoisen yksinkertaista! Päätät siis vain mitä tulet vaikkapa viikon aikana syömään ja teet ostokset sen mukaan. Voit tehdä vaikkapa ruokalistan viikoksi ja listata sen mukaan ostettavat
ainekset. Jos haluat säästää ihan toden teolla, valitse halvempia ruokalajeja, jolloin ruokabudjettikin pienenee.

Valitse ruokakauppa oikein

Kun haluaa säästää ruokaostoksissa, kannattaa suunnata suurempiin marketteihin, joissa hinnat ovat yleensä pieniä lähikauppoja matalammat. Näissä ruokakaupoissa on yleensä mahdollista ostaa myös pitkään säilyviä tuotteita suurpakkauksissa, jolloin myöskin säästää rahaa pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi pasta tai riisi säilyy varsin pitkään, joten kilohinnan tarkistaminen on näissäkin tuotteissa kannattavaa.

Hanki kanta-asiakaskortti

Vaikka kuinka tuntuisi hankalalta täyttää kanta-asiakaskorttihakemus, kannattaa se tehdä ainakin sellaiseen ruokakauppaan, jossa asioi useimmin. Tällä kortilla voi saada bonusta, etua tai alennusta, joka on hyvin usein rahan arvoista! Kanta-asiakaskortin etuja kannattaa tietenkin seurata, jottei mikään hyvä tarjous mene hukkaan.

Kokkaa ja leivo itse

Valmisruoat saattavat houkuttaa helppoudellaan, mutta ei ruoan laittaminen aivan alusta astikaan ole välttämättä kovinkaan hankalaa. Ei jokaisen tarvitse tähdätä Michelin-tähden arvoisiin suorituksiin, vaan yksinkertainen perusruoka riittää vallan mainiosti ja on sitä paitsi aina parempaa itse valmistettuna! Netti on täynnä reseptejä, joten apua on helppo ja nopea löytää. Muista myös, että leipä saattaa olla suurikin menoerä, joten mikset leipoisi juuri haluamasi laista leipää aivan itse?

Yksinkertaisia vinkkejä

  • Kokkaa suuria annoksia kerralla ja pakasta ruokaa annoksina. Pakastimesta voi sitten napata annoksen sulatettavaksi, kun ruokaa tarvitaan nopeasti. Näin voi säästyä pitkäkin penni pikaruokien tai valmisruokien ostamisesta!
  • Tee ruoanlaitosta hauskaa. Ota koko perhe mukaan tai kutsu vaikka kaverit kokkauspuuhiin. Porukalla homma sujuu nopeasti tai ainakin hauskasti ja ikävältä kuulostava säästäminenkin unohtuu.
  • Säästä vanhat muovipussit tai käytä kangaskassia. Jos ostat joka kerta kaupassa käydessäsi muovipussin tai kaksi, tulee tästäkin kulusta pikkuhiljaa suuri puro. Toteuta siis helppo säästö ja rullaa kangaskassi käsilaukkuusi, jotta se on aina mukana.
  • Älä mene ruokakauppaan nälkäisenä. Kun astuu marketin ovista nälkäisenä, unohtuvat järkevät budjetit saman tien. Ajatukset täyttävät vain kaikki se nopea ja useimmiten myös kalliimpi ravinto, jonka haluaa ostaa. Nappaa siis välipalaa ennen kauppaan menoa, niin et joudu taistelemaan turhia houkutuksia vastaan.
  • Tarkasta kuitit. Vaikka yleensä kaikki hinnat ovatkin kuin niiden kuuluu ja kassahenkilöt toki osaavat työnsä, voi silti joskus käydä niin, että esimerkiksi tarjous jää jostakin tuotteesta kokonaan puuttumaan ja maksat täyden hinnan tuotteesta, joka oli tarjouksessa. Vilkaise siis kuitti läpi ennen kaupasta poistumista, niin saat tällaisetkin säästönpaikat käytettyä.
  • Osta kausituotteita. Tämä pätee erityisesti vihanneksiin ja hedelmiin, joiden hinnoissa voi kausittain olla suurikin ero. Helpointa tämä on tietenkin niin, että pitää silmät auki hevi-osastolla ja nappaa mukaan niitä tuotteita, joiden kilohinta on edullisin.

Kommentoida Säästä rahaa ruokamenoissa

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko jakaa muiden kanssa jotakin liittyvää Säästä rahaa ruokamenoissa?

(Pakollinen)
(Pakollinen)

Päävalikko